lauantai 21. marraskuuta 2015

Lahjapaketit paperinauhasta

Mun lemppari aika vuodesta on vihdoin alkanut! Joulun odotus, joka hiipii kavalasti jokaiseen meistä ennemmin tai myöhemmin. Mä vaihdoin tänään keittiöön jouluverhot sekä jatkoin aiemmin aloitettuja jouluaskarteluja.

Valmistaudun nyt kovaa vauhtia parin viikon päästä häämöttäviin joulumyyjäisiin ja mulla on täällä pieni nyrkkipaja päällä. Testailinkin eilen ja tänään paperinarulahjapaketteja, joiden idea löytyi jälleen Facebookin Paperiaskartelua ryhmästä.




Idea on todella simppeli. Päällystetään esim. keksipaketit, muropaketit tms. kelmulla, uitetaan paperinaru liimassa/liisterissä ja kieputetaan tiukasti paketin ympärille. Pakettien annetaan kuivua vuorokauden verran. Seuraavana päivänä avataan pohja ja poistetaan pahvilaatikko.

Tein kokeeksi kolme pakettia, joista kaksi on käsitelty vesi-liimaseoksella ja yksi Kiillon tapettiliimalla (liisterillä). Mun kokeiden tuloksena vesi-liimaseos toimii huomattavasti liisteriä paremmin. Molemmat toki kovettuivat, mutta liima on paljon jämäkämpi.




Ensikerralla kieputan enemmän paperilankaa laatikoiden ympärille.

Testivoittaja vesi-liimaseos, jossa vettä ja erikeeperiä 50/50




1 kommentti :

  1. Noi paketit on kyllä upeita! :) Itse kans pitäis kokeilla, mutta taitaa tälle vuotta jäädä. :( Ku se joulu on taas niin pian... Pitäis alkaa jo Tammikuussa siihen valmistautumaan. :)

    VastaaPoista